h1

Kuin kotona ois!

July 18, 2010

Shanghaissa taas! Edellisesta postauksesta onkin jo kulunut melkein kuukausi, ja sina aikana on ehtinyt tapahtua melkoisesti.

Macao 21-26.6.:

Simon lahdettya yovyin Clancyn luona viela perati nelja yota, silla a) ilmainen majoitus natsaa b) Macao natsaa c) hataily ei natsaa. Vierailin mm. Macaun museossa, kavin leffassa katsomassa Knight and Dayn ja kavelin ympariinsa vanhaa kaupunkia. Mukaan tarttui myos hieman vaatteita, kun loysin Hong Konglaisen UG-vaatevalmistajan, jonka vaatteet oli kiinalaisittain kalliita mut halvempia ku Suomessa. Todella urbaania kamaa. Kaupan nimi on 2percent, kandee kayda jos eksytte HK-Macao -akselille!

Tuolla laitetaan isoa dineroa tiskiin

Clancy ehdotti, etta otan sen pyoran lainaan jonain paivana, ja lahden kiertelemaan Taipan saarta. Nain tein, ja kylla kannatti! Saarelta loytyi niin jattimaisia kasinoita, idyllisia pikkukylia kuin kauniita hiekkarantojakin. Safkasin lounaan jossain todella satunnaisessa peltihallissa, jossa paikalliset joi teeta  ja pelasi Mah Jonggia.

ehheh

Myohemmin paadyin jonkinsortin kansallispuistoalueelle, jossa jouduin hieman kantamaan pyoraa portaita ylos ja alas.

Patoallas

Eksyin kapealle polulle, joka johti alaspain keskella viidakkoista metsaa. Pari hamahakinseittia iski kasvoille mut “normi homma, naitahan on Suomessakin metsapoluilla”. Mut voin sanoo, et siina vaiheessa ku kasivartta pitkin kipittelee melkein 10cm halkaisijaltaan oleva hamahakki, pysahtyy pyora melko akkia. Paatin taluttaa loppumatkan.

Tammosia ne oli

ja tammosia

Oli hassun nakoista, kun monessa kohtaa polun poikki oli kudottu iso verkko, ja keskella lepaili kookas hamahakki saalista odottaen. Huono tuuri hamiksille, etta jouduin repimaan verkot alas etta paasin eteenpain. Viela parin pyykkayksenkin jalkeen loyty vaatteista seitinpalasia!

Viimeisena iltana lahdin Clancyn ja sen kavereiden kanssa nettikahvilaan pelaamaan Left 4 Deadia, oli lystia! Seuraavana aamuna lounastin Clancyn ja paikallisten Couchsurfereiden kanssa ennen kuin lahdin takaisin kohti Honkkaria.

Clancysta viela sen verran, etta kaveri aikoo pyorailla Macaosta Eurooppaan ensi vuonna. Arviolta matka kestaa kokonaisen vuoden. Melkonen suunnitelma, isoa peukkua _b _b

Hong Kong 26.6.-29.6.:

Vietin HK:ssa viela 3 yota valttaakseni viisumisaadon heinakuun lopussa. Hostelli oli talla kertaa Hong Kong islandilla, ja laatutaso ja miljoo oli paljon parempi ku edellisessa paikassa.

Paivisin kavin tutustumassa muutamiin museoihin ja Hong Kongin kaupunkisuunnittelunayttelyyn. Kavin myos tsekkaamassa maailman suurimman valoinstallaation (http://en.wikipedia.org/wiki/A_Symphony_of_Lights), oli aika makee!

Tokana iltana lahdin irlantilaisen huonetoverini kanssa kanssa kylille katsomaan Englanti – Saksa -ottelua. Paadyttiin ostamaan oluet 7/11:sta ja katsottiin matsi kadulta kymmenien muiden lansimaisten kanssa. Englannin kannattajien (niita riitti) ilmeet natsas, kun Saksa takoi maaleja.

Lopulta pakkasin kamat ja nappasin junan Hong Kongin ja Kiinan rajalle, josta jatkoin Guangzhouhun. Sain Guangzhousta junaliput Sanyaan Hainanin saarelle, ja seuraava yo menikin junassa. Hauskana yksityiskohtana koko juna pakattiin lauttaan ennen Hainania, eika junasta saanut poistua laivamatkan aikana.

Sanya 30.6.-2.7.:

Pienen aamuisen palloilun jalkeen loysin hostellin, ja paasin yllattamaan nukkuvat kanadalaistytot. Samassa hostellihuoneessa oli myos ruotsalainen Karl, israelilainen Coby ja britti Lauren. Hostellissa oli muutenkin paljon lankkareita, jotka olivat vahvasti juhlatuulella. Paiva&ilta meni rannalla tsillaillessa, yokerhoillessa ja vahan lisaa rannalla hiis^H^H^H^tsillaillessa. Lammin ilma, merituuli, taysikuu ja mita mielenkiintoisimman muotoiset pilvet == rentoilu == natsaa. Allekirjoittaneen Macaosta tuoma portviini oli menestys.

Hostellilla toteutettiin kulttuurivaihtoa juomapelien opettelun merkeissa

Seuraavana paivana vuokrattiin Karlin ja tyttojen kaa kaksi skootteria ja lahdettiin kiertelemaan lahialueita. Itse toki en ollut kertaakaan elamassa ajanut skootteria ja nyt oli viela Kiinan liikenne ja toinen ihminen kyydissa, mutta lopulta homma oli todella helppoa ja rentoa! Ajelun ohessa kaytiin mm. uimassa ja ihailemassa maisemia kukkuloilta.

Ihan on fiksun nakoiset kyparat

Uimatauko!

Pitkahkon hiekkatieajelun ja kotielainten vaistelyn jalkeen paadyttiin satunnaiseen asuntolaivakylaan

Ilta meni edellisen illan malliin, tosin talla kertaa mukana oli lahes koko hostellin lansimaiset vieraat ja pystytettiin pieni nuotio rannalle. Ei kuitenkaan tanssittu piirissa tai laulettu kymbayahia.

Seuraavana aamuna Hostellin tyontekijan kaveri kuskasi meidat (mina, tytot & Karl) maksua vastaan Haikouhun Hainanin toiselle laidalle. Tarkoitus oli ottaa lautta Haikousta Guangzhouhun, mutta myohastyimme yhden KFC-burgerin verran, ja ainoaksi vaihtoehdoksi jai bussi. Alun pettymys muuttui iloksi, kun saimme kuitenkin pienen laivamatkan saarelta mannermaalle, ja nukkumabussin takaosan “perhesanky” oli vapaana.

Paiva Guangzhoussa meni puistossa hengaillessa, ja lopulta Karl, Chloe ja Adriana lahtivat kohti Hong Kongia. Minun juna kohti Shanghaita lahti hieman myohemmin, joten ehdin kayda sanomassa viimeiset jaahyvaiset Guangzhoun jokirannalle.

Guangzhoun keskuspuisto, taas

Taalta kelpaa ostella

Juna Shanghaihin oli melkoinen kokemus. 16h istumapaikalla vaunussa, johon on istumapaikkojen lisaksi myyty kymmenia seisomalippuja. Vaunu oli siis aivan totaalisen taynna, ja sopivan nukkumisasennon loytaminen oli melko haastavaa, kun jaloissa pyori kasa kiinalaisia yrittamassa loytaa sopivaa asentoa. iPod oli siunaus, ja lopulta matka meni yllattavankin nopeasti musiikkia kuunnellessa ja puoliunessa koomaillessa.

Shanghai 4.7.-18.7.:

Kesakurssi alkoi maanantaina. Tahan mennessa on ollut todella jees, luennot on mielenkiintoisia, henkilokunta mukavaa ja muut kurssitoverit hauskoja. Hassua kuulla suomen lisaksi ruotsia, norjaa ja tanskaa kaikkialla. Ohjelmaa on ollut melko paljon, mm. KTV-ilta, risteily Huangpu-joella ja matka Zhu Jia Jaoon, pienia kanaaleja taynna olevaan kylaan Shanghain lahella.

Zhu Jia Jao

Mystinen asuntolaiva Zhu Jia Jaossa

Hostelli natsaa, ja huonetoverit on todella hauskaa porukkaa. Sijainti on vahan villassa keskustaan nahden, ja Fudaniinki matkustaessa menee melkein tunti, mut miljoo on aivan uskomaton. Viereiselta kadulta saa ostettua melkein mita vaan, sammakoista ja kaarmeista mp9 (!!) -soittimiin.

Nakyma hostellin partsilta

Kahtena viimeisena lauantaina olen paatynyt raitille parin lahialueilta Shanghaihin viikonloppua viettamaan tulleen lansimaalaisen kanssa. Shanghaista loytyy todella mageita UG:htavia pikkuklubeja, joissa on halvahkot hinnat, hyvat DJ:t ja sopivan urbaani meininki.

Sain idean, etta kurssilaisia voisi vieda katselemaan Design Factorya. Suunnitelma toteutettiin torstaina, ja homma oli menestys! About kaikki vajaa 30 mukana ollutta tykkas defasta, koska se nyt vaan on kiva paikka :) Hyvaa PR:aa Aallolle ainaki! DF:n jalkeen lahdettiin suomalaisporukalla baarittelemaan, ja tutustuttiin paikalliseen juomakulttuuriin tilaamalla viskia vihrealla teella. Suomen hinnoilla en valttamatta sekoittaisi 12-vuotiasta Chivasia mihinkaan, mutta kylla taytyy todeta etta yllattavan hyva kombo oli :)

Eilen lauantaina oli expo-paiva. Pohjoismaisiin paviljonkeihin paastiin kaikkiin suoraan sisaan kurssin puolesta. Oltiin tanskalaisen Sofien kanssa etukateen paatetty laittaa hiukka fiinimmat vaatteet ja yrittaa vip-ovi-taktiikkaa velliveikkojen malliin. Homma toimi kohtuullisen hyvin, ja mitenkaan kiirehtimatta paivaan mahtui 15 paviljonkia. Norjan paviljongissa tuli kaytya perati kolme kertaa, joista viimeinen vain siksi, etta halusin nahda 14-minuuttisen Secret Garden-musiikkiteoksen kokonaan. Oli kyl yllattavankin hyva. Australian paviljongin pihalavalla hieman ennen puoltayota soittanut bandi oli aivan loistava!

Enaa viikko kesakurssia jaljella, sit seuraaviin seikkailuihin!

Nyt on blogi paivitetty, eikun Aalto on Tracks -loppuraportin pariin……

- Oula

Advertisement

One comment

  1. Arvaa mitä mä teen!
    — Oon töissä! :)



Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Connecting to %s

Follow

Get every new post delivered to your Inbox.