Vierailjakolumnistin puheenvuoro: Astan angstit ja nyyhkyt.

Nyt ***uttaa

Tällä hetkellä ottaa päähän se, että Pudongin kentän kuuluttajanainen on niin väsyneen ja kertakaikkisen rasittavan kuuloinen. Toiseksi tax-freessä ei ollut isoja M&M-pusseja. Eniten mua ärsyttää kuitenkin se, että joudun lähtemään Shanghaista ja Kiinasta kylmään ja arkiseen Suomeen.

Mua ei ketuta lainkaan se, että nukuin viime yönä 4 tuntia, vaikka tänään pitäisi jaksaa matkustaa kellon ympäri. Ei se että istuin pusarilla Tongjin kampuksen Mao-patsaan juurella kuunnellen kavereiden kitarafiilistelyä. Yksikään valvottu yö, yksikään auringonnousu aavikolla, yksikään randomilla tilattu ruoka-annos tai yksikään käyty keskustelu ei kaduta. Jokainen päivä on tuonut aina uusia ihmisiä ja kokemuksia, jotka ovat jättäneet lähtemättömän muistijäljen. Lyhyesti sanottuna elämäni paras reissu.

Voisin väittää, että se porukka joka nyt hyvästelee toisiaan ryhmän hajautuessa, ei ole enää sama kuin se, joka lähti Helsingistä reilut pari viikkoa sitten kulkemaan kohti suurta ja osittain tuntematonta tietä. Ja nimenomaan tietä, sillä se on ainakin matkan alkupuoliskolla ollut määränpäätä oleellisempi. Toisaalta määränpäässä alkoi täysin toisenlainen matka, tutkimusretki kiinalaiseen kulttuuriin ja Shanghain ihmeisiin. Voiko olla mahdollista, että sekä matka että määränpää ovat yhtä tärkeitä? Tässä tapauksessa ehdottomasti kyllä.

Kiitos Venäjä, Mongolia ja Kiina. Kiitos ihmiset, te teitte tämän matkan. Toivottavasti pääsen vielä matkaamaan yhtä upeiden tyyppien kanssa kuin mitä te olette. Nähdään siis jazzeilla!

-Asta

Advertisement