Kylmästi feissiin: tiistai 1.6. Huhhuh.

Kauhuherätys 0550. Reilun parin tunnin unien jälkeen ylös toinen meistä herää Simon vierestä. Suihku, vikat kamat kasaan, sprigit päälle. Aika outo fiilis lähteä. -> aamiainen, taksiin ja maglev kentälle. Check in, kamaa aivan helvetisti mukana, 400 ripulia piti maksaa Oulan pianosta, mut se oli periaatteessa odotettavissa. Saimme kuitenkin täysin tsillisti kolme laukkua ja kaks skebaa koneeseen käsimatkatavaroina . Kone nousi vajaa puoli tuntia myöhässä, nyt lennetty jo kohta seitsemän tuntia.

On aivan käsittämättömän outoa olla matkalla kotiin. Tää reissu on ollu jotain täysin älytöntä. Siperiassa, niin kuin Shanghaissakin, on saanut nähdä ja kokea sellasia asioita, jotka on muovannu varmasti jokasen maailmankuvaa. Nyt tietää, millaista on Venäjällä, millaisia pieniä uskomattomia juna-asemia on keskellä ei mitään, millaisissa aivan alkeellisissa hökkelikylissä ihmisiä asuu, millaista uskomattoman upeaa luontoa on keskellä Siperiaa, miltä auringonnousu näytää Baikaljärvellä, millainen maa on Mongolia, millaisia ihmisiä ja opiskelijoita Ulan Batorissa asuu, millainen on Gobin aavikko ja auringonnousu hiekan takaa, millaista on Kiinan rajalla, millainen on junamatka Pekingistä Shanghaihin, millaista on olla maailmannäyttelyssä, Shanghaissa ja ylipäätään Kiinassa. Tärkeintä on kuitenkin kaikki ne uskomattomat ihmiset, joihin on saanut tutustua niin junassa, Venäjällä, Mongoliassa kuin Kiinassakin. On vaikea kuvailla sanoin niitä todella mahtavia asioita, mitä ollaan saatu tehdä yhdessä näiden kaikkien ihmisten kanssa. Yölliset musisoinnit ja tanssit junassa keskellä Siperiaa, narun hyppiminen sattumalta Mongolialaisten lapsien kanssa tien varressa, keskellä yötä venäläisen postijunan toiminnan seuraaminen, kiireettömyys, sitsaaminen junassa, kiinalaisiin opiskelijoihin tutustuminen ja hauskanpito yhdessä etc etc listaa voisi jatkaa loputtomiin. Tämä kaikki on antanut ainakin tiedon siitä, millaisia asioita tästä maailmasta haluaa vielä nähdä, ja että on olemassa lukuisia sellaisia mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja, joita ei tule koskaan edes ajatelleeksi. Tää reissu avas silmiä ihan toden teolla. Toki tällä hetkellä on jokseenkin haikee mieli, kun tietää, ettei meno tulee jatkumaan samanlaisena kun kone laskeutuu takaisin koto-Suomeen. Mut tätä 2,5 viikkoa ei kukaan enää pysty riistämään meiltä pois. Onneksi me ja 80 muuta hienoa ihmistä olivat oikealla puolen Tolstoin ovia perjantaina 14.5 klo 18.23, kun juna nytkähti eteenpäin.

Kiitos.

Advertisement