Olá!

Parhaillaan datailen Macaossa paikallisen opiskelija/couchsurffaajan makuuhuoneessa. Ulkona on puolipilvista, lampotila jossain kolmenkymmenen kieppeilla. Lampotila on siedettava, kosteus ei. Heti kun menee ulos, alkaa semmoinen tabasco tihkua, etta vaatteet ovat nihkean marat alta aikayksikon. Tahan viikkoon on mahtunut melkoisen kilometrimaaran lisaksi aika paljon kaikkea muuta hienoa, alla kohokohdat tiivistettyna:

Fenghuan: Simo nappasi pienen kuumetaudin, eika paassyt mukaan turistikierrokselle. Onneksi reilu matkamanageri antoi rahat takas! Allekirjoittanut lahti siis yksin kahden yli-innokkaan opiskelijan kanssa kiertamaan lahialuetta. Ensimmainen kohde, n. tunnin ajomatkan paassa sijaitseva joki-kanjoni alue vesiputouksineen oli upea. Alueella vierahti tunti poikineen, kun kaveltiin joen varrella ja joessa ensin alavirtaan ja sitten takaisin. Valitettavasti, kiinalaiseen tyyliin, paikka oli taynna roskia.

Kiva vesiputous

Mut roskaa oli paljon

Toinen nahtavyys oli turisti-show alueen alkuperaiskulttuuriin kuuluvan kylayhteison elamasta. Ihan hauskaa tanssia ja natteja tyttoja, mutta ei mitaan kamalan erikoista. Paljon isoja rumpuja, joista lahti makea aani

Jotain perinnetanssia

Illalla kaytiin Simon kanssa kavelemassa Fenghuangin jokivartta, ja pienen matkan paassa turistielaman keskuksesta meininki muuttui aivan toisenlaiseksi. Musiikki ja neonvalot antoivat tilaa joen kohinalle ja idyllisille katulampuille. Ehka 50m levea joki ylitettiin hyppimalla palkilta palkille joen pohjaan pengerretyn koskentapaisen kohdalla.

Hotellihuoneessa oli hometta tms., silla allekirjoittanut nappasi siella astmaoireita ja nuhaisen yskan, joista jalkimmainen vaivaa vielakin hieman. Taman, ja myos sen, etta viisumien umpeutumispaiva laheni uhkaavaa vauhtia, takia paatimme jattaa Fenghuangin ja siirtya kohti etelaa.

Huaihua (taas): Huaihuassa saatiin lahetettya kasa vaatteita ja muuta tavaraa Suomeen. Hintaa vajaan kymmenen kilon paketille tuli ehka 35e. Nettikahvilavisiitin seurauksena Simo sai tietaa reissunsa lyhenevan yllattaen kotikuvioiden vuoksi. Suunnitelmat Vietnamin ja Laosin valloittamisesta saivat siis jaada. Toisaalta kotiinlahtopaatokseen johtanut suunnitelma heinakuusta purjehtiessa Itamerta ei myoskaan kuulosta huonolta… Paatimme siis yhteistuumin ottaa yojunan Guangzhouhun, jonka jalkeen siirtyisimme hetkeksi Hong Kongiin.

Guangzhou: Junasta poistuessa ilmasto iski kasvoille niin kuin etelassa pitaakin. Ensimmaista kertaa koko matkalla on kunnolla kuumaa ja kosteaa. Guangzhoun jokiranta oli todella idyllinen ja viihtyisa, hieman jopa eurooppalainen fiilikseltaan. Valaistusta ei ole todellakaan vedetty niin yli kuin esim. Shanghaissa, ja kokonaisuus toimii.  Hostellimme sijaitsi vanhalla eurooppalaisten liikemiesten, lahettilaiden sun muiden saarella. Hostellista loytyi todella hauskaa porukkaa, jonka kanssa vietimmekin sitten pari seuraavaa iltaa. Ensimmainen ilta meni allekirjoittaneelta melko kevyesti, kun menin nukkumaan heti syotyamme Dim Sumia lahistolla. Muut jatkoivat vahan pidempaan oluen parissa, kuulemma jonnekin aamuviiden tienoille asti. Seuraavana paivana lahinna koomailtiin (nukuttiin kolmeen tms.) ja shoppailtiin hieman. Loydettiin Simon kanssa pieni kauppa, joka myi tuotantolinjalta poistettuja merkkivaatteita halvalla. Natsaa! Allekirjoittaneelle tosin tarttui mukaan vaan musta verkkatakki, Simo sai visiitista hieman enemman. Illemmalla paadyimme nauttimaan olutta jos toistakin laheiselle katu”terassille” (=poyta ja pari tuolia, vieresta saa ostaa kaljaa) muiden hostellivieraiden kanssa. Tasta seurasi mystinen pidennetty valvomisen ja epamaaraisen horroksen sekainen tuokio, joka loppui vasta yli 24 tunnin paasta hostellissa Hong Kongissa. Valiin mahtui ainakin seuraavaa:

1. Upean, kivi-paperi-sakset -rungon ymparille rakennetun juomapelin oppiminen kiinalaisilta.

2. Patsaiden (niita oli paljon) halailua ja hieman niiden paalle kiipeamista.

Yo on kaantynyt jo aamuun, mutta riemua riittaa

patsas on kaveri

3. Aamu-taichia joen rannassa.

Taichi rentouttaa

4.  Alastonuintia aamuisessa Helmijoessa (huom. wikipedian kuvaus joen puhtaudesta http://fi.wikipedia.org/wiki/Helmijoki). Tasta seurasi idea tehda jotain muutakin alasti, paadyimme  yrittamaan vuoristorata-ajelua.

Oli se raikasta

5. Kaynti Guangzhoun keskuspuiston pienessa vuoristoradassa, ei alasti

Guangzhoun keskuspuistossa

6. Matka n. 25km kaupungista sijaitsevaan huvipuistoon, jossa oli aivan uskomattomia vuoristoratoja

7. Juna Guangzhousta Hong Kongiin ja hostellin etsiminen.

Kaikesta selvittiin toki, vaikka valilla vahan hapottikin!

Hong Kong: Aivan uskomattoman kaunis kaupunki. Tai siis ainutlaatuinen. Vihreat vuoret ja pilvenpiirtajat saa aikaan aivan upean, ainutlaatuisen nakyman. Fiilis on enemman lansimainen kuin kiinalainen kaiken Kiinassa pyorimisen jalkeen.

Paiva Honkkarissa meni lahinna Victoria Peakilla palloillessa ja maisemia ihaillessa. Triple Whopper with cheese and bacon natsaa, etenkin jos maisemana on Hong Kong ylaviistosta kasin.

HK. Huomatkaa Yiwusta ostettu paita, siin lukee "Italia"

MCD Honkkarissa. Tata meininkia Suomen makkareihinki!

Simo tutkailee Hong Kongia puusta kasin Victoria Peakilla

Honkkari yolla. Paljon paremmalla maulla valaistu ku Shanghai

Hostelli oli makea, aivan jotain muuta kuin oltiin aiemmin nahty: Kowloonin Tsim Sha Tsuin keskella oleva Cheng King Mansions on rakennus taynna pienia kauppoja, rakaisia hostelleja ja intialaisia sisaanheittajia. Alue on taynna elamaa, ja ensimmaista kertaa tuntui silta, etta taytyy pitaa silmalla taskujensa sisaltoa. Yhdennessatoista kerroksessa sijainnut huone oli kooltaan alle 10 neliota, ja siina majoittui nelja henkea. Ikkunaa ei ollut, ja ilmastointilaite oli toki rikki. Huonekaverit oli mukavia, ja hyvin siina sen pari yota nukkui, vaikka aina valilla herasi liikaan kuumuuteen.

Aamulla herattiin aikaisin ja suunnattiin kohti satamaa. Matkalla mukaan tarttui uusi rinkka, joka tekee elamasta helpompaa. Laiva loytyi helposti, ja matka jatkui lahden yli kohti Macaota.

Macao:

Saapumisen jalkeen saatiin kamat meidat majoittavan sohvasurffaajan tyopaikalle. Paivan aikana ehdittiin kavella hieman siella taalla ja vierailla muutamassa kasinossa. Kaupunkina Macao on todella rento, fiilis on aivan toinen kuin bisneshenkisessa Hong Kongissa. Taalla ei hatailla. Kasinoista taytyy mainita the Venetian, joka oli aivan jaatava niin positiivisessa kuin negatiivisessa mielessa. Venetsialainen oli valtava Vegas-tyylinen rakennus, jonka sisalta loytyi suurten pelisalien ja hotellin lisaksi kymmenittain lansimaisten muotituotteiden merkkiliikkeita, ravintoloita ja about kaikkea mita toivoa saattaa. Rakennuksen sisalla kiersi sisakatu, jonka reunoilla oli italialaistyylisia rakennuksia ja keskella kanava gondolieereineen. Katto oli toki tehty imitoimaan taivasta, mika sai tilan itseasiassa tuntumaan todella avaralta, lahes oikealta ulkotilalta. Taman jalkeen ymmarramme todeksi LP:n vaitteen, etta Macau on ohittanut Vegasin kasinotoiminnan rahavirtojen maarassa.

Lopulta loydamme tiemme hostimme luokse. Elintaso taalla on eurooppalaisella tasolla, mika on toki vaihtelua Kiinan jalkeen. Muutenkin Manner-Kiina tuntuu erittain kaukaiselta taalta kasin. Macaolaiset ja Hong Konglaiset eivat vissiin suhtaudu kovin positiivisesti siihen, etta kaupungit yhdistettaisiin Kiinan lainsaadantoon, mika on taysin ymmarrettavaa.

Macao!

Mystinen kuntolaite Macaossa

Clancy, meidan huippu hosti!

Hyvin nukutun yon jalkeen Simo pakkasi ja lahti kohti Hong Kongin lentokenttaa, ja mina jain pohtimaan jatkosuunnitelmia ja kirjoittamaan tata tekstia. Shellaista talla kertaa.

- Oula

Matka toki jatkuu!

Allekirjoittaneen reissu tosiaan jatkuu vielä tovin, tarkemmin ottaen elokuun puoleenväliin saakka. Tähän mennessä reitin varrelle on Shanghain jälkeen jäänyt Hangzhou, Huangshan, Yiwu, Xinhua, Huaihua sekä Fenghuang. Pienet briiffit yllämainituista, mitään älyttömän pitkää en jaksa kirjottaa. Päätettiin jatkaa matkaa yhdessä komentaja Simo Suoheimon kanssa, ja samalla tiellä ollaan vielä, ainakin hetki.

Shanghai:  Saatiin kermaisin ikinä hostelli suoraan People Squaren vierestä, hintaa 90RMB eli 11e per yö. Vietettiin siellä kaksi tai kolme yötä, en enää muista… Välillä hengailtiin vielä Tapsan, Pekan, Golan ja Antti K:n, kaa.

Safkalla Shanghain katurottalassa poikain kera

Hangzhou: Saavuttiin iltapäivällä, ja kiinalaisten tuttavien avulla löydettiin 20RMB eli 2,5e per yö kustantava hostelli. Seuraavana päivänä hengattiin hostellista löydetyn kiinalaisen tutun kaa ja tsekkailtiin vähän kaupungin mestoja. Nähtiin myös Erikaa, Kirsiä, Juhaa ja Heikkiä, jotka olivat lähteneet Shanghaista jo vähän aiemmin. KTV natsaa! Illalla törmättiin pariin ranskaa puhuvaan kanadalaiseen tyttöön, Chloéen ja Adrianaan, ja päätetiin lähteä niiden kaa kattomaan Huang Shanin vuorta seuraavana aamuna.

KTV Hangzhoussa

Huang Shan: Bussimatka oli ja meni, ja erinäisten sähläysten jälkeen päästiin lopulta kiipeämään lähes loputtomia portaita Huang Shanille. Kukaan muu turisti ei ollut enää kiipeämässä ylös tuossa vaiheessa päivää. Pimeän koittaessa saavuttiin huipulle, ja lopulta saatiin telttamajoitus hintaan 180RMB (röyhkeä hinta!). Teltassa olisi saanut yöpyä vain kaksi henkeä, mutta toki emme tyhminä turisteina ymmärtäneet myyjän käsimerkkejä ja lopulta nukuimme kaikki neljä tiiviisti mutta mukavasti pienessä teltassamme. “Lopulta” tarkoittaa toki, että ennen nukkumista yö sisälsi niin jaloviinaa ja laulamista kuin keskeneräisen hotellirakennustyömaan valtausta ja makoilua tähtiä katsellen. Päätettiin yhteistuumin jättää auringonnousun ihailu väliin, kun tultiin nukkumaan about samaan aikaan kun kiinalaisten turistien massa heräili teltoistaan ja hotelleistaan hieman ennen aamuneljää.

Huang Shanissa kanadalaisten kaa

Simo ja Adriana kielekkeella, maisemat oli melko eeppisia

Paluumatka vuorelta kesti yllättävän pitkään, niinkin pitkään että missattiin viimeinen bussin Hangzhouhun. Onneksi vuoren juurelta löytyi halpa ja hyvä herra Hu:n hotelli, jossa yö meni rattoisasti. Seuraava päivä Hangzhoussa meni leppoisasti mm. järveä ihaillen. Päivän päätteeksi hyvästelimme kanukkitytöt ja päätettiin viettää vielä yksi lepipäivä ennen eteenpäin siirtymistä.

wut

Chillailua Xihun (Xi = lansi, Hu = jarvi) rannalla Huangzhoussa

Yiwu: Lepipäivänä törmättiin indonesialaiseen kaveriin, joka oli käynyt ostamassa halpaa tavaraa Yiwu-nimisestä paikasta, joka sijaitsi vain parin tunnin junamatkan päässä. Sinne suunnattiin, ja löydettiin maailman suurin vähittäiskaupan solmukohta, jossa 62000 pikkukauppaa esittelee kiinalaisten tehtaiden tuotteita koti- ja ulkomaalaisille jälleenmyyjille. Kateltiin halpoja miniläppäreitä, kun samalle pienelle kojulle tuli muutama intialainen bisnesmies tilaamaan 20000 muistitikun erän. Lopulta koko kompleksista jäi käteen yksi hammasharja. Sen sijaan maanalaisesta vaateostostunnelistosta tarttui matkaan pari freesiä vaatekappaletta. Niin ja allekirjoittanut hankki myös uuden hiuslookin “tässon rahaa, tee mitä parhaaks näät” – periaatteella: kiharat hiukset musta-ruskealla japanirokkistara-värjäyksellä. Kalliiksi tuli, sillä kaksi tuntia kestänyt operaatio, joka työllisti pitkät tovit kaksi henkilöä, maksoi väreineen kaikkineen 25e. Pelkkä normaali leikkaus olis maksanut 2,5e, joten käytetyt aineet lienee ollu melkosta premiumia!

Hotellihuone Yiwussa, varustettuna sahkoisella Mah Jongg -poydalla toki

Xinhua: Yiwusta napattiin yöjuna Xinhuaan. Xinhua siksi, että meillä ei ollut siitä mitään hajua, eikä siitä löytynyt mitään Lonely Planetista eikä juuri netistäkään. Tulipahan nähtyä, ja saatiin erittäin halvat ruoat kun paikalliset ravintolanpitäjät antoivat meille alennusta otettuaan ensin kasan kuvia kanssamme. Tarjosivatpa vielä mukaan pari pussia paikallista, hieman lakritsille maistuvaa siemenjuurihässäkkää, jota syödessä menee hetkeksi pää hieman pyörälle. Tuntuu olevan melko normaali juttu täälläpäin, nimettiin se rehellisesti Khatiksi. Yövyttiin hotellissa, joka löytyi kun käveltiin suuntaan x aikamäärä t. Paluumatkalla asemalle seuraavana päivänä syötiin hampurilaiset Happy Tomissa, satunnaisessa McDonalds-kopiossa, ja ilahdutettiin paikallista pikkutyttöä antamalla hänelle perheateriasta saatu lelu.

China - a welfare lottery

Huaihua: Parin tunnin junamatkan jälkeen saavuttiin Huaihuaan, josta napattiin halvahko (25rmb/nenä) hotelli aseman vierestä. Safkailun, shoppailun ja seikkailun jälkeen käytiin kysymässä paluureittiä asemalle ja vessaa satunnaisesta hotellista. Vessareitin varrella oli toki piano, jota piti päästä hetkeksi soittamaan. Samaan aikaan Simo teki tuttavuutta paikallisten liikemiesten kanssa, jotka lopulta pyysivät meitä lounaalle seuraavana päivänä. Englantia he eivät toki puhuneet, mutta hotellin aulasta löytyi yksi välttävästi englannintaitoinen tyttö, joka lupasi myös tulla lounaalle mukaan tulkaamaan. Lounas natsasi, ja saatiinpahan kädestä pitäen ohjaus Fenghuangiin kulkevaan bussiin.

Huaihuan hotellin hygienialuokitus kohdillaan _b

Huaihuan tikkumies hymyili pirullisesti kun nyokkailtiin myonteisesti kaikkien mausteiden lisaamiseen. Kyllahan sita tabascoa sitten pukkasikin melkoista tahtia tikkujen tuhoamisen jalkeen...

Huaihua ja elainsuojeluasetukset kohdillaan

Fenghuang: Bussimatka oli upea, vihreitä jyrkkiä vuoria, jokilaaksoja ja kapeita teitä. Sitä kuvakirja-Kiinaa: kartiohattuisia miehiä härkien kera kyntämässä pengerrettyä riisipeltoa. Ei tää Fenghuangkaan mikään ruma paikka oo, joen ympärillä oleva mäkinen pikkukaupunki, mut vähän turhan turistimesta. Kiinalaisia turisteja siis, länkkäreitä ei olla vielä nähty. Kyllä niitäkin varmaan on, kun tätä hehkutetaan paljon älppärissä (LP, Lonely Planet). Saatiin kuitenkin kiva kattokämppä pienestä perhehotellista hintaan 25RMB per nenä per yö, ja aateltiin viettää pari-kolme yötä täällä ilman sen suurempia kiireitä. Huomenna mennään jollekin turistikierrokselle, kun alakerrassa asuva kiinalainen opiskelijapariskunta pyys lähtemään messiin ja neuvotteli meille hyvän alennuksen hinnasta.

Maaseutua bussimatkalla Fenghuangiin

Fenghuang

Kohta pitänee itsekin mennä nukkumaan. Reissua kuvaa erittäin hyvin Simon noin minuutti sitten unissaan mutisema sana: “Huikeeta!”

Shellasta tällä kertaa, kiitos ja kuittaus.

- Oula

Vierailjakolumnistin puheenvuoro: Astan angstit ja nyyhkyt.

Nyt ***uttaa

Tällä hetkellä ottaa päähän se, että Pudongin kentän kuuluttajanainen on niin väsyneen ja kertakaikkisen rasittavan kuuloinen. Toiseksi tax-freessä ei ollut isoja M&M-pusseja. Eniten mua ärsyttää kuitenkin se, että joudun lähtemään Shanghaista ja Kiinasta kylmään ja arkiseen Suomeen.

Mua ei ketuta lainkaan se, että nukuin viime yönä 4 tuntia, vaikka tänään pitäisi jaksaa matkustaa kellon ympäri. Ei se että istuin pusarilla Tongjin kampuksen Mao-patsaan juurella kuunnellen kavereiden kitarafiilistelyä. Yksikään valvottu yö, yksikään auringonnousu aavikolla, yksikään randomilla tilattu ruoka-annos tai yksikään käyty keskustelu ei kaduta. Jokainen päivä on tuonut aina uusia ihmisiä ja kokemuksia, jotka ovat jättäneet lähtemättömän muistijäljen. Lyhyesti sanottuna elämäni paras reissu.

Voisin väittää, että se porukka joka nyt hyvästelee toisiaan ryhmän hajautuessa, ei ole enää sama kuin se, joka lähti Helsingistä reilut pari viikkoa sitten kulkemaan kohti suurta ja osittain tuntematonta tietä. Ja nimenomaan tietä, sillä se on ainakin matkan alkupuoliskolla ollut määränpäätä oleellisempi. Toisaalta määränpäässä alkoi täysin toisenlainen matka, tutkimusretki kiinalaiseen kulttuuriin ja Shanghain ihmeisiin. Voiko olla mahdollista, että sekä matka että määränpää ovat yhtä tärkeitä? Tässä tapauksessa ehdottomasti kyllä.

Kiitos Venäjä, Mongolia ja Kiina. Kiitos ihmiset, te teitte tämän matkan. Toivottavasti pääsen vielä matkaamaan yhtä upeiden tyyppien kanssa kuin mitä te olette. Nähdään siis jazzeilla!

-Asta

Kylmästi feissiin: tiistai 1.6. Huhhuh.

Kauhuherätys 0550. Reilun parin tunnin unien jälkeen ylös toinen meistä herää Simon vierestä. Suihku, vikat kamat kasaan, sprigit päälle. Aika outo fiilis lähteä. -> aamiainen, taksiin ja maglev kentälle. Check in, kamaa aivan helvetisti mukana, 400 ripulia piti maksaa Oulan pianosta, mut se oli periaatteessa odotettavissa. Saimme kuitenkin täysin tsillisti kolme laukkua ja kaks skebaa koneeseen käsimatkatavaroina . Kone nousi vajaa puoli tuntia myöhässä, nyt lennetty jo kohta seitsemän tuntia.

On aivan käsittämättömän outoa olla matkalla kotiin. Tää reissu on ollu jotain täysin älytöntä. Siperiassa, niin kuin Shanghaissakin, on saanut nähdä ja kokea sellasia asioita, jotka on muovannu varmasti jokasen maailmankuvaa. Nyt tietää, millaista on Venäjällä, millaisia pieniä uskomattomia juna-asemia on keskellä ei mitään, millaisissa aivan alkeellisissa hökkelikylissä ihmisiä asuu, millaista uskomattoman upeaa luontoa on keskellä Siperiaa, miltä auringonnousu näytää Baikaljärvellä, millainen maa on Mongolia, millaisia ihmisiä ja opiskelijoita Ulan Batorissa asuu, millainen on Gobin aavikko ja auringonnousu hiekan takaa, millaista on Kiinan rajalla, millainen on junamatka Pekingistä Shanghaihin, millaista on olla maailmannäyttelyssä, Shanghaissa ja ylipäätään Kiinassa. Tärkeintä on kuitenkin kaikki ne uskomattomat ihmiset, joihin on saanut tutustua niin junassa, Venäjällä, Mongoliassa kuin Kiinassakin. On vaikea kuvailla sanoin niitä todella mahtavia asioita, mitä ollaan saatu tehdä yhdessä näiden kaikkien ihmisten kanssa. Yölliset musisoinnit ja tanssit junassa keskellä Siperiaa, narun hyppiminen sattumalta Mongolialaisten lapsien kanssa tien varressa, keskellä yötä venäläisen postijunan toiminnan seuraaminen, kiireettömyys, sitsaaminen junassa, kiinalaisiin opiskelijoihin tutustuminen ja hauskanpito yhdessä etc etc listaa voisi jatkaa loputtomiin. Tämä kaikki on antanut ainakin tiedon siitä, millaisia asioita tästä maailmasta haluaa vielä nähdä, ja että on olemassa lukuisia sellaisia mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja, joita ei tule koskaan edes ajatelleeksi. Tää reissu avas silmiä ihan toden teolla. Toki tällä hetkellä on jokseenkin haikee mieli, kun tietää, ettei meno tulee jatkumaan samanlaisena kun kone laskeutuu takaisin koto-Suomeen. Mut tätä 2,5 viikkoa ei kukaan enää pysty riistämään meiltä pois. Onneksi me ja 80 muuta hienoa ihmistä olivat oikealla puolen Tolstoin ovia perjantaina 14.5 klo 18.23, kun juna nytkähti eteenpäin.

Kiitos.

mao ja kitara

Feilasimme yllättäen taas heräämisemme, ja 0929 oli jo kiire 0930 loppuvalle aamiaiselle. Ehdimme kuitenkin juuri sopivasti ns. louhentaa lautasemme täyteen. Sitten olikin aika pistää vähän kamoja kasaan huomista aamulähtöä viisaasti ennakoiden. 1200 räätäliltä oli haettavissa loput paidat, siisti paketti sujahti kassiin, luotan kyllä että oikeaa kokoa tuli tälläkin kertaa. Halusimme kiittää liikettä todella hyvästä ja ammattitaitoisesta palvelusta. Niin ja olihan siellä semmonen uskomattoman sulonen ja mukava kinkkityttö, joka edesautti kukituspäätöstä. Työntekijät olivat otettuja, ja liikeen johtajakin piti todella huomionosoituksestamme. Veimme heille siis tuurilla löytämästämme piskuisesta kukkakaupasti kimpun kauniita ruusuja.

Kahvilan terassilta spottasimme kolme ranskalaista, joilta päätimme kysäistä, josko he tietaisivät hyvää japanilaista raflaa jossain huudeilla. Hetken smalltalkkasin ranskisten kanssa, jotka tiesivät hyvinkin kivan sushimestan. Olivat asuneet jo pari vuotta mestoilla. Setti oli tosi hyvää, ja siitä jäi mukavan kevyt olo. Safkan jälkeen käytiin Tongjin kampuksella ostamassa hupparit, syömässä jätskit Zen-puutarhassa  ja fiilistelemässä jälleen arkkarien valkoista flyygeliä. Kampuksne jälkeen suunnattiin defalle morjenstaa koskee ja kumppaneita. Niillä oli loppunu just aaltolabin loppupresis, joten illan juhlat olivat valmiina alkamaan. Pientä siivoilua, bönttöä ja viereiseltä huonekalutehtaalta polttopuun hakemista. Saunaan tuli tietenkin kutsu, mutta ensin kävimme hotellilla pistämässä kamat kasaan. Lopullinen pakkaus oli aivan kyrvästä, koska sitä kuuluisaa kamaa oli niin sairaalloiset määrät. Lopulta laukkujen päällä hyppien, ylimääräinen laukku täyttäen sekä kitaralaukku vaatteita pursuen saimme setit kasaan. Tosiaan kaupan päälle on vielä vietävänä ylimääränen laukku muiden pukuja sekä Oulan pianobagi. Kun setit oli kasassa lähdimme isolla jengillä syömään. Päätimme mennä samaan paikkaan, kuin missä muutama päivä sitten vedettiin yybertuliset safkat. Nyt valinnoissa kiinnitettiin huomiota myös pienten punaisten paprikankuvien olemassaoloon ruokalistassa… Viereisessä pöydässä näimme oikeastaan ekat kinuskit kunnolla keskenään böntöllä. Miedän paikallaolosta riemastuneena huutelu yltyi ja lukuisat gambeit ja bisselasit ykkösellä olivat läsnä.

...lista pöytään ja fiestat voi alkaa (onneksi oli kuvallinen).

ja fiestathan sitä syntyivät... kerrassaan hermeettistä

neljän tähden taksisuhari... tää mies osasi hommansa

katukeittiöissä vain oli sitä oikeaa tunnelmaa

Jälleen uskomattoman hyvän ruoan jälkeen suuntasimme taksin defalle. Saunadiili oli valitettavasti jo loppunut, mutta lähdimme porukalla jatkamaan. Matkalla Tongjin kampukselle satuimme spottaamaan piskuisen musaliikkeen. Kitaroita oli seinällä ja nappasimme Kosken kanssa kepit händyyn. Wonderwall raikasi koko köörin voimin ja liikkeessä oltiin iloisia. Kysyimme kitaran hintaa, 300 rmb. Ei paha. Jatkoimme kuitenkin matkaa, mutta päätimme sittenkin Mikon kanssa, että jos kahella sadalla lähtee, otetaan keppi beesiin. Ja lähtihän se. Kitara on oikeesti ihan paska, mutta siinä on teräskielet ja se soi yllättävän hyvin. Eli ei se ookkaan niin paska. 24€ ei oo kyllä oikeesti paha hinta. Ja plektrat tietty kaupan päälle. Noin. Lisää kamaa kannettavaksi kotiin…

myös Eetu oli löytänyt kavereita Defalta

Kampuksella asettauduimme hippirinkiin valtavan Mao-patsaan jalkojen juureen juomaan kaljaa ja lauleskelemaan. Yhden tietämillä otettiin taksi takas hotlalle, ja impromusisointia oli luonnollisesti luvassa koko matka. Hotellilla jäimme vielä vähän jubailemaan lobbyyn sekä soittelemaan flyygeliä. Tapio ja Juuso soittelivat mukavasti, ja osa saattoi siinä torkkuakin. Kolmen jälkeen päästiin huoneeseen ja jälleen odottaa ihanat reilun parin tunnin yöunet. Huh, huomenna sitten kotiin. Täysin absurdia.

Tämän patsaan juurelta aikamme Shanghaissa alkoi kahdeksan päivää sitten...

Joten tämän patsaan juurelle on sopivaa lopettaa... Rinki on sulkeutunut.

Expoilua, Kirnun VIP-sauna ja muotinäytös (su 30.5)

Heräsin 2929:stä Juhon herättämänä, oli juuri saattanut kiinalaiset ystävämme pois hotellista kotiinsa. Kello näytti hieman vaille kymmenen – taashan se aamiainen oli jäänyt väliin. Noh, eipä siinä mitään, nopea suihku ja freeshaus suunta kohti expoa. Meidät, AoT:läiset, oli tänään kutsuttu Kirnun VIP-tiloihin saunomaan, ja tottahan sellainen tilaisuus käytetään hyväksi. Koska ikinä ei voi tietää mihin sitä voi joutua, ihan vain periaatteesta pistimme jälleen puvut päälle – tällä kertaa vaatetus vain oli aivan hermeettisen oikean kokoista.

Vaikka Kiinan muuri jäi meiltä tällä reissulla kokematta, on se varmastikin hyvää hyvyttään tarjonnut meille kielimuuria yhden jos toisenkin kerran. Se näyttäytyi jälleen kun yritimme päästä taksilla Puxi-puolen expo-metroasemalle. Oikealle kadulle päästiin kyllä, mutta muutama kortteli vajaaksihan/pitkäksihän se matka jäi/meni. Mut eipä siinä, loppujen lopuksi oli oikein mukava tallustella asemalle läpi muutaman korttelin, joissa katukeittiöt, pienet hedelmäkaupat sekä lyhtypylväiden väliin vireityillä naruilla kuivuvat pyykit näyttivät meille sitä iloista, ehkäpä sitä aitoa vanhaa Shanghaita.

Mira löysi oikean kaupan itselleen

Juuso löysi kengänkiillottajan... 50 senttiä tuntui sopivalta hinnalta molemmille osapuolille.

Aidon näköistä safkaa, aidon näköisessä Shanghaissa

Exposaitille päästyämme kävimme Kirnussa tsekkaamassa tilanteen: neljästä viiteen olisi VIP-sauna meidän käytössä, siispä muutama timma aikaa tutkia vielä paviljonkeja. Sotasuunnitelmahan oli jo edellisiltä päiviltä hyväksi ja onnistuneeksi koettu siispä skraga suoraan ja menoksi… Aloitimme Portugalilla, joka huolimatta hienosta ulkonäöstään jätti delegaatiomme jota kuinkin kylmäksi. Yksi iso seinä oli varattu semi-tylsälle videopätkälle ja lopputilan näyttely ei juurikaan jaksanut meitä innostaa. Espanjalta olimme jo kertaalleen saanet pakit, siispä suuntasimme sinne kokeilemaan josko voisimme pienentää hylkäysprosenttiamme. Puhuin taas ummet ja lammet espanjaa portilla seisonneille, mutta tulosta ei tullut. Jossain siinä keskustelun tiimellyksessä kävi kuitenkin ilmi, että toisella puolen paviljonkia olisi takaovi – ja takaportithan ovat ennenkin natsanneet… Jatkoimme siis nelisteen (Mira, Taru, Juho sekä minä) takaovelle, jossa jouduin jo toistamiseen perustelemaan espanjaksi miksi meidän kuuluisi päästä sisään. Lopulta tyttö kuitenkin heltyi ja pyysi meitä tulemaan tunnin päästä takaisin takaovelle.

Jos ovet Espanjaan eivät aukea edestä...

...kannattaa kokeilla takaovea...

...sillä nehän natsaavat!

Oli siis tunti aikaa kulutettavaa, joten päätimme suunnata Puolan paviljongille, jolta myös olimme saaneet pakit aikaisemmin. Tällä kertaa meitä oli vastassa lempeä vanhempi puolalaismies, jolle näytti sopivan oikein hyvin, että muutama suomalainen tulisi jonon ohi käymään paviljongissaan. Hylkäysprosentin pieneneminen sen kuin jatkuu! Allekirjoittaneet olivat ihastuneet Norjan paviljonkiin, joten päätimme viedät tytöt sinne, jos vain jonon ohitus onnistuisi uudestaan. Kyllähän se onnistui, ja pian olimmekin ihailemessa mm. pieniä käsin veistettyjä puisia siluetteja ihmisistä, joita oli liimailtu sinne tänne. Tapasimme myös oikein mukavan ja iloisen norjalaisen tytön, joka oli muuttanut Kiinaan reilu vuosi sitten ja on nyt töissä paviljongissa. Pienet avautumissessiot siitä kuinka hän joutuu olemaan töissä 24/7 sekä kuinka palkka on 6000 rämpylää kuussa, joka on itse asiassa laittoman vähän koto-Norjassa. Tämä ei kuitenkaan hänen hymyään hillinyt ja hän uskoi iloisesti tulevaisuuteen. Jätimme hänelle hyvästit pienen rupattelun jälkeen, koska oli aika tarkastaa Espanjan paviljonki, johon oli ja pari kertaa pakit tullut. Tällä kertaa pakit jäivät muille ja pääsimme ihastelemaan Espanjan paviljonkia myös sisältä päin. Paviljonki sisälsi kuuman flamencotanssijan, erinäisiä videoita Espanjasta sekä 5m kokoisen vauvan! Kyllä… itsekään emme löytäneet markkinointikikkaa parempaa selitystä.

Norjan paviljongin symppikset pikku-ukot.

Allekirjoittaneet olivat vähintäänkin tuon ilmeen verran hämillään.

Seuraavaksi olikin vuorossa Kirnun VIP-tilat ja sauna, joihin ei kerrankin tarvinnut tarinoita keksiä päästäksemme sisälle. Saunakokemus oli ehkä hermeettisimpiä ikinä. Lauteteita vastapäätä ollut seinä oli pelkkää lasia, jonka läpi pystyi tiiraileimaan Kirnun ikkunoista Shanghain skylinea. Upeaa, emmä sitä sano. Päätimme Juhon kanssa, että silloin olimme huipulla ja että tähän olisi hyvä lopettaa kolmen päivän expoilu, joka oli lopulta sisältänyt yhteensä 26 paviljonkia.

Loppuilta kului 29. kerroksen muotinäytöksessä, johon kaikki toivat uudet istuvaakin istuvammat puvut, jakut, iltapuvut sekä muuta käsiin tarttunutta kulutustuotetta. Liisalle oli jäänyt elävä sammakko, joka nimettiin Ikolan Mikoksi, ja lahjoitettiin asianomaiselle juhlallisin menoin. Vaikka ruoaksi se oli tarkoitettu, päätimme kuitenkin viedä Mikon vapauteen läheisen joen rantaan. Pieni bönttöhän siitä lopulta syntyi ja tarkoituksena oli lähteä jazzeille. Intensiivinen päivä vaati kuitenkin veronsa, ja nukahdimme sänkyihin. Heräsimme liian myöhään tajuamaan vain, että kello oli liikaa ja jazzit saisivat odottaa jotain muuta päivää.

SamMikko Ikola

röyhintää ja kiinalaisia ystäviä

Heräsimme taas melko aikaisin, ja aamupalan jälkeen suuntasimme räätälille. Saapuneet puvut olivat täydellisen kokoisia, kuten myös paidat. Pari paitaa vielä kuitenkin uupui, mutta olivat tulossa iltapäiväksi. Odotellessa lähdimme feikkimarkettiin, josta röyhimme suoraan sanottuna aivan saatanalliset määrät kamaa. Krakoja, vöitä, consseja, tauluja (?) yms. Viimeksi mainittu oli taas sitä kuuluisaa läppää. Kävin ihan mielenkiinnosta kysymässä kivannäköisen rullattavan maalauksen hintaa, joka oli 380 rmb. Kiitin ja lähdin eteenpäin, kun mimmi huutaa perään “Okay fifty! Fifty!”. No, reilu 5e ei nyt ihan mikään megapaha hinta ollu -> laukkuun. Muutaman tunnin möyhimisen jälkeen menimme takaisin räätälille, jossa valmiit kamat odottivat. Yksi paidoista oli kuitenkin väärän värinen, joten tilasin vielä uuden sekä samalla kaksi muuta lisää. Ovat haettavissa sitten maanantaina.

Kolmen poppoolla iskimme räätälin neuvomaan raflaan semilähelle, josta saimmekin “mitä suosittelet”-kortilla erittäin hyvät sapuskat, eikä montaa euroa taaskaan tarvinnut maksaa. Ikkunan takana aukesi se aidompi Shaghai pikkukojuineen, kapeine teineen sekä paikallisine pyörilijäineen, jotka olivat sitoneet fillariin koko irtaimistonsa. Veimme kamat hotellille ja hyppäsimme takaisin taksiin. Tongjin yliopisto oli suuntana, jossa meitä odotti Boris, Yuzhou sekä kaksi muuta mimmiä. Paikallisia opiskelijoita siis, joiden kanssa olimme viikko sitten sunnuntainakin kierrelleet kampusta. Koottiin jengi kasaan, ja lähdettiin taksilla raflaan. Paikalliset vei aivan uskomattoman hyvään mestaan. Paikka oli ulkonäöllisesti suht bönttöinen, mut ruoka oli halpaa ja aivan uskomattoman hyvää. Kaikki safka grillatiin vartaissa, ja täytyy sanoa että Boris osasi valita. Mukaan mahtui myös asioita, joita kaikki kinkitkään ei safkanneet. Mun mielestä kuitenkin sian aivot ja ankan kielet oli oikeesti hyviä. Aivojen koostumus oli jännä, vähän niin kuin kananmunaa söis. Mausteet myös natsas.

Safkan jälkeen oli aika lähteä drinksuille. Menimme taas mäkkärihuudeille sinne vähän länsimaalaisemmalle ja tyyriimmälle alueelle. Hinnat kuitenkin suomitasoa, joten ei mitään konkurssia nyt kuitenkaan ollut odotettavissa. Tilattiin drinkkejä ja juotettiin kinkkejä. Oli myös aika tutustuttaa kiinalaiset tequilan saloihin. Tellu yllätti meidätkin pehmeydellään, ja yllättävää kyllä, se maistui myös tottumattomille osapuolille. Sitten olikin aika siirtyä eteenpäin, ja kaupasta 30 bönttöä haettuamme suuntasimme rehelliselle pusarille paikalliseen isompaan puistoon. Pylväiden juurella oli mahtavaa jutella, otaa huikkaa, pistää shotgunia menemään, laulaa ja nauttia. Kiinalaisten esittämä laulu jäi erityisesti mieleen. Kyllähän siinä sitten rupes olemaan jo böntöissä itse kukin. Paikalle sattui poliisit, jotka paheksunnan sijaan ottivan kuvia meidän kanssa. Olin koko matkan himoinnut itselleni kiinalaisen poiisin virkahattua, mutta sen ostaminen on yksinkertaisesti mahdotonta. Niinpä lähimmäksi tätä toivetta pääsin kyttien lainatessa lakkejaan hetkeksi. Kuvien räpsimisen jälkeen poliisit kehoittivat pitämään huolta laukuista ja lähtivät hymyillen. Keimot nautittuamme, oli ilmeisesti aika poistaa expomatkamuistot puiston lyhtypylväistä. Mainokset eivät siis ollee mitenkään kiinni, ja pari rullaa lähti messiin. Myös kinkit olivat tästä täysin fiiliksissä (?). Seuraava askel oli ns puskahyppy. Pylvään vieressä olevat pensaat oli leikattu neuvostomaisen särmästi suorakulmaiseen muotoon. Sileä yläpinta siis vain odotti hyppääjää. Eikun menoks. Hauskaahan se oli, joskin vähän turhan harva oksisto jätti kyllä kehoihimme omat jälkensä.

Kinkit saatiin mukaan meidän hotellille, jossa yksi mimmeistä oli jo aika sammumispisteessä. Muitankin väsytti, joten he jäivät kolmisteen nukkumaan sänkyyni. Boris lähti kuitenkin vielä kanssamme 2929:iin, johon kuitenkin siten mekin nukahdimme. Boris nukkui sängyn jalkopäässä muna-asennossa. Hetkinen. Lähdimme Boriksen kanssa jossain vaiheessa yötä takas omaan kämppään. Näin kuitenkin Heikin matkalla, joten menimme vielä käymään hotellin lobbyssä. Juteltiin siinä syntyjä syviä ja Heikki soitti pari biisiä flyygelillä. Lopulta sammuimme nojatuoleille. Hotellin lobbystä on ihan ok herätä kuuden aikaan ja kömpiä omaan kämppään koisimaan. Sitten oikeasti puol kymmenen aikaan herätessä oli hauska katsoa kun neljä darraista kiinalaista vääntäytyy ylös mun sängystä. Kaikilla oli ollut todella hauskaa, mutta väsymyksen painaessa kinkit lähtivät kotiin nukkumaan. Meillä taas päivä potkaisi itsensä käyntiin oikeastaan aivan normaalisti.

project management and some more vip (pe 28.5.)

Perinteisten kolmen tunnin yöunien jälkeen nykäsimme tuttuun tapaan puvut päälle ja lähdimme expoon. Aluksi tapasimme sovittuun aikaan Kirnulla näyttelyn projektikoordinaattorin, eli henkilön joka on vastannut koko expon organisoinnista. Keskustelimme hetken project managementista (liittyen junassa pidettyyn workshoppiin), ja tämä heknilö kertoi prosessin etenemisestä aina sen alkujuurilta (v. 2006) tähän päivään saakka ja edelleen tulevaisuuteen. Kiinalaiset ja suomalaset ovat hyvin erilaisia johdettavia, ja toimintatavat eroavat luonnollisesti melkoisestikin. Kiintoisan keskustelun jälkeen suuntasimme Kiinan paviljongille.

Ma Liang ryhtyi esittelemään projektinhallintaa Expon-näkökulmasta

...onneksi hänellä oli ppt-slideja mukana tukemassa esitystään

Varatuista lipuista huolimatta jonot olivat niin jäätävät, että päätimme villata kyseisen mestan. Osa jäi jonottamaan, ja kehuivat kyllä todella näkemäänsä. Aina ei voi kuitenkaan voittaa. Menimme sen sijaan aluksi Taiwanin paviljonkiin. Kiinan villaus maksoi itsensä heti takaisin, kun vahtimestari pyysi meitä ovelle ja sujautti erittäin sniikisti kaksi lippua käteeni. Menimme vip-jonoon, ja hetken odottelun jälkeen pääsimme sisään. Mesta oli huikea, tyylikkäät valkeat kiviseinät ja särmiä mimmejä. Hissillä ylös, ja ison pallon sisälle katsomaan upeaa elokuvaa, joka antoi tunteen että olisi itse liikkunut pallon sisäpinnalle projisoidun maiseman mukana. Tämän jälkeen siirryimme alemmas, pallon alle, jossa jokaiselle oli varattu oma näyttölaite. Laitteesta sai valita tervehdyksen, joka sittemmin lähti pallon pinnalla kohti taivaita (ledeillä toteutettuna). Kyseessä oli siis Taiwanilaiset oranssit pienet “kuumailmapallot”, joiden mukana paikalliset lähettävät toiveitaan matkaan. Homma jatkui alabridgellä, jossa paikallinen nuori nainen soitteli jotain perinteistä soitinta, ja meille tarjoiltiin teetä. Kupposet sai ottaa mukaan, ja käteen jäi kassillinen muutakin tavaraa.

Kun puhutaan isoista paviljongeista, niin Kiina osaa kyllä näyttää esimerkkiä

Taiwanin paviljonki... pian olisimme pallon sisällä.

Kohta saisimme lähettää maailmalle 'Happiness and Prosperity' -toivotukset

Homma jatkui. Macaon paviljonkiin olisimme päässeet myös vippijonosta, mutta 40 minuutin jonotus ei kuitenkaan oikein sytyttänyt. Sen sijaan Hong Kong natsasi tyylikkäästi. Ehdimme kysyä “Do you speak English?” vartijalta, joka kuitenkin mitenkään reagoimatta oli jo avannut meille ketjun. Ei muuta kuin sisälle vain. Naps. Honkkari oli kiva, muttei ihmeemmin mieleenpainuva. Matka jatkui kohti Arabiemiraattien paviljonkia, joka on mestan kallein paviljonki. Pytinki on maksanut jopa enemmän, kuin Kiinan jäätävääkin jäätävämpi setti, joka maksoi 1.9 miljardia rmb:tä eli noin 230 000 000 €. Oli ihan makeesti toteutettu maan esittely kolmen eri leffan muodossa, joista viimeisessä tanssivat 3D-lapset olivat uskomattoman todentuntuisia. Paljasta silmää pystyy aika hyvin huijaamaan jo nykyisillä hologrammitekniikoilla. Ilta jatkui vielä sapuskan muodossa, jonka jälkeen ujutimme itsemme jonon ohi säkkiin Iso-Britannian paviljonkiin. Mesta on kyllä yksi hienommista valokuitupuikkojen muodostaessa sisälle tosi makeen tilan. Pienen UK:n oppaiden kanssa bondailun jälkeen suuntasimme vielä vilkaisemaan Saksan palviljongin pihalla olevaa puhallinbigbändin esitystä. Vaikka itse paviljonki oli antanut meille jo kahdesti pakit, havaitsimme kuitenkin sivuportilla potentiaalisen naisen. Hän hetken arpoi, mutta vakuuttui kuitenkin seurueestamme, ja taas monen tunnin jonotus vaihtui suoraan sisälle kävelemiseen. Saksalla oli todella massiivinen näyttely lukuisine tiloineen, josta erikoisuutena ehkä iso ledipallo joka liikkui, pyöri ja reagoi yleisön ääniin. Tosin epäilen jälkimmäistä hyvin vahvasti.. Expopäivä oli tuon jälkeen paketissa, ja hotellille päästyämme näpyttelimme hieman rästiin jäänyttä blogia kasaan. Nyt kerrankin vähän enemmän unta.

Kyllä sitä onnistumistaan kelpaa myhäillä... Taustalla UK, eli 22. paviljonki.

perus ykälavuaari

VIP-kaksikko toiminnassa + Suomi-gaala + Top Billin -keikka

Kello herätti 6.15… Se oli silkkaa kauhua, mutta lähtö Expolle oli suunniteltu klo 7.30 alkavaksi, joten ei auttanut kuin repiä itsensä ylös sängystä suihkuun ja aamupalalle. Tänään oli Suomi-päivä expoalueella, joka huipentuisi Suomi-gaalaan Expo Centerissä. Myös meillä AoT:silla oli kutsut gaalaan, mikä tiesi siis pukuhommia. Juho ja minä emme olleet valmiita vaihtamaan pukuja illaksi päälle ja roudaamaan niitä mukanamme koko päivää, vaan päätimme heittää sprigit niskaan jo aamutuimaan toista päivää peräkkäin (toinen syy oli se, että puku nyt vain natsaa). Aamupalalle saavuttuamme huomaismme, että lähes kaikki muut olivat päätyneet siihen toiseen ratkaisuun. Pientä yleistä kuittailua oli havaittavissa useammasta suunnasta Koska se mitä muut ajattelevat meistä on meille tärkeää, päätimme lähteä takaisin huoneeseen vaihtamaan normivaatteet päälle… Eiku HETKINEN, eihän me välitetäkään…

Aamupalan jälkeen yhteinen suunnitelmamme oli, että menisimme takseilla portille nro 9, josta kulkisi expo-metro (kyllä, kiinalaiset rakensivat oman metrolinjan expoa varten), jonka pääteasema oli aivan Suomen paviljongin vieressä. Toinen hyvä puoli tällä portilla oli, että siellä ei olisi tunnin jonoja päästäksemme sisään expoalueelle. Taksikuskimme valitettavasti vain ei ollut yhtä hyvin kartalla, ja vasta ulkona taksista huomsimme, että olimme pääportilla, jossa jonottivat tuhannet ja taas tuhannet ihmiset. Että eihän se ihan putkeen nyt sitten mennytkään. Jonotusta hidasti sekamelska sekä aikamoisen tiukat turvatoimet. Jos vaikka ajattelit pitää hygieniasi kunnossa ja kannoit mukanasi pientä käsidesipulloa, jouduit turvatarkastjille todistamaan sen levittämällä sitä käsiisi.

Sanotaanko nyt näin, että jonotus ei natsaa, etenkin jos sitä joutuu tekemmän yli puoli tuntia puvut päällä 30 asteen kuumuudessa. Matkalla jonon perään huomasimme, että Media/Staff -turvatarkastusportti ammotti tyhjänä. Päätimme Juhon kanssa, että emme häviäisi mitään, jos yrittäisimme sisään sitä kautta. Suoristimme krakat, otimme Aalto-käyntikorttimme käsiimme ja kävelimme täysin itsevarmoina kohti porttia, kuin olisimme omistaneet maailman… Jokin asia vain natsasi ja ennenkuin huomasin, kävelin metallipaljastimen lävitse expoalueelle samalla, kun ystävälliset kiinalaiset toivottivat minulle mukavaa päivänjatkoa. Puvut nyt vain natsaavat.

Me ja tuhannet kiinalaiset jonottamassa sisään

Me ja... ai niin, vain me Expon sisällä

30 sek vs. 30 min… Ei liene kenelläkään kysyttävää, kumpi jonotusaika on miellyttävämpi. Adrenaliinin virtaus ja onnistumisen tunne olivat todella hieno hetki kun löimme yläfemmat Juhon kanssa katsoen samalla taakse päin, kun kiinalaisten päiden muodostama musta karvamatto jäi toiselle puolelle portteja. Kylmät kokikset ja vedet peesiin, ja alas metrolle kohti Kirnua.

Emme olleet ennen paikalle saapumista tajunneetkaan, että expo on niin suosittu. Jokaiseen paviljonkin oli useampien kymmenien metrien jonot tarkoittaen jonotusaikaa kaikkea 30min ja jopa viiden tunnin väliltä. Jos halusit nähdä suosituimpia paviljonkeja kuten Sveitsiä ja Tanskaa, olisi expopäivä aika pitkälle siinä. Myös Kirnuun oli jonoa, mutta ajattelimme, että kyllähän “omaan” paviljonkiin pitää päästä VIP-portista sisään. Portilla ollut kiinanalainen ei ymmärtyänyt meitä ja haeuttuaan suomalaisen työntekijän paikalle, “turvavyöportti” aukesi ja olimme jälleen säkissä jonottamatta. Siitä se ajatus sitten lähti ja VIP-elämä Shanghain expossa oli valmis alkamaan.

Kirnu oli todella positiivinen yllätys. Hienosti suunniteltu paviljonki, jonka sisältä löytyi juuri sopivasti kaikkea, ah niin mukavan suomalaisia tuotteita Reinoista Iittalaan ja Marimekon kankaista Nokian kännyköhin. Vielä pienet jutustelut suomalaisten työntekijöiden kanssa, jonka jälkeen päätimme jatkaa matkaamme ja kiertää paviljonkeja ennen illan gaala-tilaisuutta.

Suomi maailmalla - mielestämme oikein onnistuneestikin

Seinä täynnä Nokioita... ei hullumpaa

Kyllä infolaisen mieltä lämmitti nähdä kasa Post-it-lappuja Kirnun seinällä - AaltoLAB toiminnassa

Päästyämme ulos huomasimme, että Tanskan paviljonkin oli Suomen vieressä. Tanska on yksi niistä suosituista, johtuen varmasti mahdollisuudesta nähdä Pieni Mereneito, jonka Tanska oli päättänyt roudta sinne näytille, ja jos homma kuullostaa jo nyt ylilyönniltä, Tanska oli tuonut sen ympärille myös tanskalaista merivettä. Että sellaista. Jonot olivat aivan jäätävät sinne, mutta edellisistä jononohitusyrityksistä onnistuneina, päätimme kokeilla onneamme myös Tanskan VIP-portilla. Homma menee jotakuinkin näin (ainakin Tanskan kohdalla):

- Skragan suoristus.
- Varman oloinen kävely VIP-portille.
- JJ:”Hi do you speak English?” (tai vaihtoehtoisesti aina kun osasimme sitä oikeata kieltä niin sitä, kuten espanjan ja ruotsin kohdalla)
- JJ:”Hi, we are students from Aalto University and since it’s the Finland Day today here at the Expo, we wondering if we could visit your pavillion?”
- Ojennetaan ja näytetään käyntikorttia.
- Tanskalainen: “Uhm so you want to come in?”
- JJ: “Yes it would be very nice. It’s just the two of us.”
- Tanskalainen: “Yes, well okay.”
- Pientä molemminpuolista hymyilyä
- Tanskalaisen käsi käy, ketju VIP-portilta auki ja sisään OHI JONON
- NATSAA

Hienovaraiset ja huomaattomat yläfemmat Juhon kanssa. Emme tajua mitä ihmettä oli juuri tapahtunut, mutta kävelimme juuri neljän tunnin jonon ohi suoraan sisään paviljonkiin VIP-portista. Siellä se Pieni Merenneito sitten jökötti. Oli todella vaikuttavaa, ja myös tanskalaiset designtuotteetkin olivat ihan khuuleja. MUTTA ei helvetissä ole neljän tunnin jonon arvoinen. Ei millään…

Tanskan Expopassijonossa tilanne oli lähes brutaalia...

Pääsytämme ulos paviljongista tiesimme tasan tarkkaan mitä peli on kuin, Putin ja Medvedev konsanaan. Yhteenkään paviljonkiin ei jonotettaisi tällä reissulla. Seuraavaksi vuorossa oli Tanskan vieressä sijaitseva Ruotsin paviljonki, ja oli allekirjoittaneen vuoro yrittää loistaa Tukholmasta opituilla ruotsin taidoilla. Homma meni jälleen smoothisti, ja yks kaks olimme taas ohittaneet jonon ja olimme kuin valtavassa ylilyönti-Ikeassa. Todella hienoja juttuja jälleen, vaikka niitä ruotsalaisia blondeja ei tällä kertaa näkynytkään. Aloimme hiljalleen herätlellä toiveita Juhon kanssa siitä, josko sitä pääisi käymään jopa 7-8:ssa paviljongissa tällä tyylillä. Niin optimistisia emme olleet, että olisimme haaveilleet 10+ paviljongista. Samoja stooreja sepiteltyämme olimmekin jo yhtäkkiä käyneet myös Islannin, Latvian sekä Viron paviljongeissa. Seuraavaksi reitillämme oli vuorossa yhdistetty EU:n ja Belgian paviljonki. VIP-portilla ollut hieman heikosti englantia puhuva kiinalainen päästi meidät sisään ja lähti saattaa meitä. Aloimme kuitenkin hieman ihmetellä, kun emme menneetkään näyttelyalueelle, vaan ryhdyimme kävelemään kohti paviljongissa sijaitsevia toimistohuoneita. Hän vei meidät lehdistöhuoneeseen, jossa meitä tuli vastaan nainen, joka kysyi meiltä, että “5 min small-talkia paviljongin johtajan kanssa riittänee?”. Emme tienneet mitä vastata, he olivat olettaneet, että olimme tulleet Suomen edustjaina paikalle kutsumaan johtajaa johonkin hienoon tilaisuuteen. Selitettyämme, että nyt on tapahtunut väärinkäsitys ja halusimme vain nähdä näyttelyn, nauroimme kaikki yhdessä, jonka jälkeen meidät saatettiin itse näyttelyyn. Kaikkeen sitä joutuu.

IE on IE, jopa lomalla

Vaikeita valintoja... Pytty vai SiPa?

Seuraavaksi suuntasimme kohti Sveitsiä, koska sinne oli rakennettu tuolihissi alppityyliin, joka veisi paviljongin yläpuolelle, josta saisi varmasti hyvät näkymät koko expoalueelle. Tämä oli jälleen niitä suosittuja paviljonkeja, johon ei ilman muutaman tunnin jonotusta pääse. VIP-portilta otimme sitten svetitsiläisen vanhemman miehen “puhutteluun”. Mies oli aluksi hyvin tiukka, mutta jostai kumman syystä heltyi ja päästi meidät sisään takaovesta, josta nousi VIP-hissi näyttelyyn. Kahdekssannet yläfemmat Juhon kanssaa, ja matka kohti tuolihissejä alkoi.

Neljän tunnin jonotus Sveitsiin... Näinköhän?

Neljä minuuttia olisi parempi arvio... kyllähän sitä tuolihississä Juhon kelpaa hymyilläkin

Seuraavaksi oli tiedossa Irlanti, jonka jälkeen menimme Kuuban paviljonkiin juhlistamaan 10. paviljonkia iltapäivämojitoilla. Kyllä sitä kelpasi siemailla siinä puiden varjossa. Mojitot tyhjennettyämme jatkoimme matkaa kohti Kanadan paviljonkia, jota oli kehuttu. Tapasimme VIP-portilla kaksi mukavan näköistä tyttöä, joille jutusteltuamme, he ottivat radiopuhelimitse yhteyttä “respaan”. Varmistus tuli ylhäältä päin ja portit aukesivat jälleen, ja lähdimme kävelemään jonon vieressä kulkevaa reittä kohti paviljongin sisäänkäyntiä, jossa meitä odotti nuori kanadalainen valmiina avaamaan meille ovet. Ilmeisesti tulostamme oli ilmoitettu näyttelyssä oleville työntekijöille (tytöille), koska he samantien tulivat juttelemaan meille hymyt kasvoillaan. Myös erään kanadalaisen miestyöntekijän kanssa rupattelimme pitkät tovit päätyen siihen, että vaihdoimme kortit, ja hän lupasi soittaa meille, kun tietäisi missä paviljongissa järjestettäisiin bileitä. Kyllähän se taas natsasi.

Kanadan jälkeen jatkoimme listan täydentämistä ennen Suomi-gaalaa vielä Perun, Etelä-Afrikan, Venäjän, Luxembourgin, Alankomaiden, Norjan ja Monacon paviljongeilla. 18 paviljonkia yhdessä päivässä! Tämä jos joku on jo jonkin asteen ylilyönti.

Ei pysty kyllä arvostamaan sateenkaari Comic Sansia Venäjän paviljongissa.

Lentäviä pöytiä ja pupuja Alankomaiden paviljongissa... Millähän tupakkatauolla suunnittelijat ovat käyneetkään...

Viimein kello löi 19.30 ja Suomi-gaala oli valmis alkamaan. Nicke Lingnellin ja Kiinan suloisimman ja kauneimman tytön (omasta mielestämme) juontamana, näimme erinäisä suomalaisia esityksiä mm. Kimmo Pohjosen haitariesitys, The Five Corners Quintetin jazzia sekä kiinalaisen koreografin tekemä tanssi, jossa oli Muumipeikko pääosassa. Oli muuten happoinen tanssiesitys. Gaala oli kuitenkin yleisesti oikein onnistunut, vaikkakin pilkintääkin tuli harrastettua kiitos erittäinkin intensiivisen päivän.

Happomuumi

Gaalan jälkeen lähdimme vaihtamaan rakkaat pukumme pois hotellille, jonka jälkeen kävimme syömässä isolla porukalla eräässä raflassa hotellin lähellä. Annosten valinnan vastuu sysättiin Idikselle sekä Juholle, joka saattoi olla illan isoin virhe. Ruoka oli toki edelleen hyvää ja maistuvaa, mutta pojat eivät olleet huomanneet chili-merkintöjä, ja niinpä pöytäseurueellemme tuli keittiön tulisimmat annokset. Tsingatota kului, kun jengi yritti pitää itsensä koossa veden valuessa silmistä.

Janoiset ja janonsammuttajat...

Hermeettisen ruokailun päätteeksi olikin aika suunnata Club Anarille, jossa Suomi-päivän takia soittaisivat tänään Top Billinin dj:t. Klubi oli todella hauska, hieman ug-htava mesta. Ilta sujui kreisibailatessa (huh sitä soijan määrää), sekä välillä käyden klubin viereisessä puistossa hieman jäähtymässä. Välillä tultiin kyselemään “jounia”, mutta se ei kuulu harrastuksiimme. Taksimatka oli hieman juopunut, koska neljän jätkän voimin lauloimme koko matkan itse kehittämäämme bukkake-laulua, joka menee jotakuinkin näin: “Bukkakee, BUkkaKeEEEE!!” Sävel vapaa, ja volyymi myös. Vähän ehkä nolottaa, vaikka pirun hauskaa se oli. Ja kuski oli ymmärtväinen – toivottavasti. Nyt unta kaaliin, kolmen tunnin päästä herätys, jolloin taas puvut niskaan, ja kohti expoon jatkamaan junassa aloitettua Project Management -casea.

Keskiviikon mäkkäri ja korkeakulttuurisatsi (ke 26.5)

Eilinen böntötys todella vaati hieman veroja. Aamiaiselle ei ollut minkäänlaisia tsäänssejä kyetä. 1130 tuli todistettua, että huoneemme puhelimessa on todella raivari hälytysääni. Luurista kuului vain selkeät speksit: 1315 sprigi päällä hotellin aulassa. Ja siitähän sitte lähdettiin taksilla McKinseylle. Huudit vastasivat juuri sitä, mitä voisi kuvitella. Shanghain kalleimmalla business-huudeilla nökötti mäkkärin tönö. Aika hulppee rakennus. 17:nnen kerroksen bridgellä käytiin muutama tunti keskustelua Shanghain mäkkärin johtajan, sekä toisen ylemmän tahon henkilön kanssa. Setti ei ollut oikeastaan excu, vaan nimenomaan paljon kysymyksiä, vastauksia ja keskustelua. Kiinan taloustilanteesta oppi jokainen paikallaolija varmasti uutta, ja kerrankin oli ainutlaatuinen mahdollisuus kysyä mitä vain. Nämä henkilöt osasivat kyllä suhtautua oikein opiskelijoiden mielenkiintoon, joskin joissakin vastauksissa diplomaattisuus kuitenkin haiskahti aika vahvasti.

Juho ja tuleva duunipaikka?

Setin jälkeen päätettiin lähteä ex-tempore tsiigaamaan Tero Saarisen modernia tanssiesitystä Shanghai Centre teatteriin. Expossa oli siis Suomi-viikko, ja siksi myös suomalaista settiä oli tarjolla ympäri kaupunkia (huomenna tarkotus mennä kuulostelee top billin dj:t). Eka kerta kun näkee nykytanssia, ja täytyy sanoo et oli hyvinkin vaikuttavaa. Ihmiskehoon heijastettu melko happoinen video-/kuvamateriaali, strobo ja mies hameessa on jotain, joka natsaa. Setin jälkeen bondailtiin hieman produktioon osallistuneiden ja suomalaisten kutsuvieraiden kanssa viinilasin äärellä. Hotellin baarissa vielä yksi kappale hyvää jazzia ja ilta oli paketissa.

LV-salkku bongttu!

Tanssiesityksen jälkeen pääsimme vielä jatkokokkareille jututtamaan mm. illan päätähtiä. Natsaa.

Nähdään jazzeilla...

Hotellilla lauloimme vielä Julialle, viisi minuuttia myöhässä, sekä veimme mukanamme upean lahjan. Happopandan muuvit aiheuttivat hilpeyttä (tulee ilmestymään olkkarille…) Jep. 4 timmaa unta tiedossa…